sunnuntai, 20. kesäkuu 2010

Bataatin päiväkirja osa 1

Olin viime keväänä ala-asteella sijaisena ja siellä satuin selailemaan jotain askartelulehteä josta tämän idean poimin. Ideana siis on kasvattaa bataatista köynnöskasvi sisätiloihin. Pärjäävät kuulemma kesäsin myös ulkona istutettuina ja ovat yksivuotisia.

Kokeilin tätä jo viime keväänä mutta se bataatti päättyi lopulta roskiin kun pääsi kuivumaan. Yritimme mieheni siskon kanssa talvellakin, mutta silloin ne eivät lähteneet lainkaan kasvamaan, epäilen että kevät ja aurinko ovat kova sana kasvun alkuvaiheessa.

 

Kaupasta pitää siis ostaa ihan tavallinen bataat, koolla ei ole väliä. Huuhtele sen jälkeen käytetty säilykepurkki (mittaa ensin että bataatti mahtuu siihen hyvin, reunat ei saa repiä bataattia). Säilykepurkin voi koristella kivalla paperilla jos haluaa, minä et itse nyt ehtinyt :) Laita bataatti purkkiin kapeampi pää ylöspäin ja täytä purkki vedellä, älä ihan täyteen. Aseta purkki mahdollisimman aurinkoiselle paikalla, minulla se on keittiön ikkunalaudalla minne aurinko paistaa suurimman osaa päivästä.

Baatatista alkaa ajan myötä kasvamaan ituja jotka kasvavat joka päivä. Muista lisäillä vettä aina kun se alkaa loppumaan. Purkki on hyvä myös välillä huuhdella, koska sinne kertyy ruostetta helposti. Myös bataatista on hyvä huuhdella ruosteet pois. Kun idut ovat kasvaneet tarpeeksi pitkiksi "köynnöksiksi" voi idut joko irroittaa varovasti bataatista ja laittaa veteen juurtumaan. Toinen vaihtoehto on istuttaa koko bataatti suoraan ruukkuun (nopeampi vaihtoehto). Bataatin pään, josta idut kasvavat tulee näkyä mullan pinnalla. Jos et halua ruukkuun "kurkistavaa" bataatin päätä, on idut juurrutettava ja istutettava erikseen. Kun bataatin köynnös on kasvanut täyteen mittaansa siihen tulee kauniita valkoisia kukkia (en viime vuonna saanut sitä ihan tähän asti elämään, mutta askartelulehdessä oli paljon kuvia).

Tämä on erittäin edullinen ja hauska tapa kasvattaa huonekasvi, ja kiva lahjaidea, kunhan on ajoissa istuttanut bataatinalun:)

Laittelen tänne sitten vielä kuvia seuraavista vaiheista oman bataattini kanssa, kunhan saan kameran kuntoon :)

sunnuntai, 20. kesäkuu 2010

Ekat omat tupperkutsut :)

Emännöin siis ensimmäiset omat tupperkutsuni viime viikolla. En ole suuri tupperfani, mutta emännänlahjana sattui olemaan tupperin kakkukupu jonka olen jo pitkään halunnut ja joka on aika hinntava. Olen tähän asti lainannut äitini tupperkupua, mutta nyt siis sain oman :)

Tarjoiltaviksi tein mansikkajuustokakun ja kinkkutomaattipiirakan. Molemmat ohjeet olivat täysin päästä keksittyjä ja jännitin miten ne onnistui ja onneksi kävi hyvin. Valitettavasti en muistanut ollenkaan ottaa kuvaa kinkkupiirakasta, mutta juustokakusta tuli siis tälläinen:

Tässä vielä kakun ohje:

 

pohja:

200g Digestive keksejä

150g voita

 

Murskasin ensin keksit tasaiseksi muruksi. Sitten lisäsin joukkoon kattilassa sulatetun voin ja sekoitin tasaiseksi. Painelin keksiseoksen irtopohjavuokaan jonka pohjalle olin pingottannut leivinpaperin. Pohjan painelin ruokalusikalla tasaiseksi ja kiinteäksi.

 

täyte:

1 purkki maustamatonta maitorahkaa

2 dl vispikermaa

1 purkki Viola maustamatonta tuorejuustoa

1,5 dl sokeria

ripaus vaniliinisokeria

4 liivatelehteä

1/2 litraa tuoreita mansikoita

 

1. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää joukkoon sokeri ja vaniliinisokeri, sekoita tasaiseksi.

2. Sekoita joukkoon maitorahka ja tuorejuusto (vatkasin vatkaimen pienimmällä tasolla, jotta tuli tasaista).

3. Lisää joukkoon neljään osaan pilkotut mansikat ja vatkaa varovaisesti tasaiseksi.

4. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä pienessä astiassa. Valuta lionneista liivatelehdistä liiat vedet pois ja sulata ne kattilassa pienen vesimäärän kanssa. Kaada jäähtynyt liivateseos muun täytteen joukkoon ja sekoita lusikalla tasaiseksi.

5. Irtopohjavuoan reunoille pilkoin puolikkaita mansikoita koristeeksi, ja ne laitoin paikoilleen ennen täyettä pyöreä puoli sisäänpäin:

6. Lopuksi kaadoin täytteen vuokaan ja tasoitin vielä voiveitsellä pinnan tasaiseksi. Laitoin vuoan päälle folion ja sitten sen jääkaappiin. Annoin olla sen siellä noin 4 tuntia ja siinä ajassa oli liivate ehtinyt hyvin jähmettyä.

7. Koristelin kakun päältä vielä kiiviviipaleilla ja mansikkalohkoilla-

 

Mausta ja ulkonäöstä sain kovasti kehuja ja tykkäsin kyllä itsekin! Onnistunein juustokakkuni tähän mennessä.

 

sunnuntai, 20. kesäkuu 2010

Isotädin lipaston uusi elämä

Vanhempieni autotallin nurkassa on jo useamman vuoden ajan ollut isotätini (äidin isän siskon) vanha lipasto joka on ollut meillä puhelinpöytänä eteisessä olessani pieni. Nyt se on siis ollut täysin käyttämättömänä useamman vuoden ja halusin herättää sen uudelleen eloon. Lipasto on alunperin ollut puinen ja lakattu tummaksi, vanhempani ovat sen aikoinaan valkoiseksi maalanneet. Päätimme isäni kanssa hioa siitä valkoisen maalin pois ja maalata sen tummanruskeaksi jotta se sopisi muuhun sisustukseemme. Isäni olikin jo hiomista aloittanut ja opetti sitten minuakin niin että pystyin jatkamaan loppuun.

Tässä lipasto päältä osittain hiottuna:

ja tässä on lähikuvaa laatikoista. Taaimmaisin laatikko on jo kunnolla hiottu:

Mietin ensin petsaavani lipaston tummaksi, mutta emme saaneet hiottua kaikkea vanhaa maalia kunnolla pois vahingoittamatta puun pintaa, joten petsaaminen ei onnistunut. Niimpä isäni valitsi kaupasta maalin joka sopii parhaiten meidän huonekaluihin. Maalamiseen meni pari päivää, koska se piti maalata useaan kertaan ja antaa aina välillä kuivua. vihdoin sain sen sitten kuitenkin kotiin ja se pääsikin armeijan "suojeluvälinelaatikon" tilalle hiiriterraarion alle. Valitettavasti kuva on huono, mutten saa nyt parempaakaan kun kamera taas tiletti :)

 

sunnuntai, 20. kesäkuu 2010

Kaverin synttäritarjoilut

Paras kaverini täytti 29.5 21 vuotta ja lupasin tehdä sinne makeat tarjottavat. No kakusta tuli tälläinen:

Jouduin tekemään kakun kovassa kiireessä, siksi koristelunäyttää vähän hutiloidulta. Sisällä on mansikkarahkatäytettä ja banaania.

Lisäksi leivoin tälläisiä suklaamuffinsseja joissa on sisällä valkosuklaanpala:

Tein myös suuren hedelmävadin jossa oli piparimuotilla leikattuja hedelmän paloja (ananasta ja vesimelonia) sekä appelsiinilohkoja. Siitä en valitettavasti ehtinyt napata kuvaa ennenkuin kamera meni tileen, joten ehkä joudun tekemään joskus samanlaisen :)

maanantai, 14. kesäkuu 2010

Vihdoin takaisin sivistyksen sisäpiireihin!

Vihdoin saatiin hankittua oma nettiyhteys!! Josko nyt vähän tiheentyis tämä bloggailu :) Jäi toukokuukin kokonaan välistä kun ei ollut netti yhteyttä...

Tästä se taas lähtee!